Seiska: Vain elämää -ohjelman Leri Leskistä epäillään rikoksesta

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Leri Leskinen on suomalainen muusikko ja säveltäjä, joka on tullut monille tunnetuksi erilaisista televisiossa esitettävistä musiikkiohjelmista. Leskinen esiintyy muun muassa Vain elämää -sarjassa ohjelman kapellimestarina ja bändin johtajana, jota artistit tuntuvat rakastavan.

Nyt Seiska on uutisoinut, että Leri Leskistä epäillään rikoksesta. Tuoreiden tietojen mukaan Leri Leskistä epäillään vainoamiseen syyllistymisestä. Esitutkinta on Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toimesta valmistunut ja tapaus etenee syyteharkintaan seuraavaksi.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Seiskalle vahvistettiin Etelä-Suomen syyttäjälaitokselta, että syyteharkinta on vielä kesken. Syyttäjälaitokselta ei ole vahvistettu epäillyn henkilöllisyyttä, mutta lehden keräämien tietojen mukaan kyse on Leskisestä.

Tällä hetkellä asiasta tiedetään rikosepäilyn liittyvän siihen, että viime kesänä jutun asianomistaja olisi huomannut, että hänen liikkeitään seurataan. Hänen ajoneuvostaan oli löytynyt Airtag-paikannin. Tällä hetkellä on vielä epävarmaa, nostaako syyttäjä vainoamisesta epäiltyä vastaan syytteen.

Leri Leskinen on säveltänyt ja tuottanut musiikkia monille artisteille, kuten Samuli Edelmannille. Moni televisiokatsoja muistaa Leskisen kuitenkin paremmin kapellimestarina ja muusikkona lukuisista televisio-ohjelmista ja konserteista.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.