Piparkakkujen yllättävä historia – näin päätyivät suomalaisten joulupöytiin

Ruoka Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Piparkakut ovat yksi yleisimmistä joulupöydän antimista. Aivan uudesta herkusta ei ole kyse, sillä piparkakkujen historia ulottuu kauas vuosisatojen päähän. Kaukaisista maista tuodut mausteet olivat keskiajan Euroopassa harvinaista ylellisyyttä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Leipätiedotus ry:n mukaan inkivääriä, kanelia, neilikkaa ja pippuria pidettiin myös terveyttä edistävinä. Varhaisia piparkakkuja valmistettiin hunajasta ja mausteista luostareissa, ja niitä käytettiin jopa lääkkeenomaisesti.

Piparkakut yleistyivät 1400- ja 1500-luvuilla Keski-Euroopan markkinoilla ja juhlatilaisuuksissa. Piparkakkuja muotoiltiin erilaisiksi hahmoiksi ja symboleiksi, joilla oli omat merkityksensä. Piparit olivat lahjoja, rakkauden osoituksia ja hyvän onnen tuojia.

Suomeen ensimmäiset piparkakut saapuivat 1600-luvulla Ruotsin kautta. Ne olivat alkuun säätyläisten ja varakkaiden jouluherkkuja. Tämä johtui mausteiden kalliista hinnoista.

1800-luvulla mausteiden hinnat laskivat. Samalla pipareista tuli koko kansan jouluherkku. Myös piparkakkutalojen rakentaminen yleistyi. Leipätiedotus ry:n mukaan piparkakkujen muotoihin liittyi menneinä vuosisatoina erilaisia merkityksiä, joita on listattuja alla.

  • Aurinko symboloi valoa, turvaa ja suojaa.
  • Hevonen edustaa miehisyyttä ja rohkeutta.
  • Jänis on hedelmällisyyden vertauskuva.
  • Kenkä on perinteisesti eroottinen symboli.
  • Kotka merkitsee valtaa ja voimaa.
  • Kukko symboloi uuden ajan alkua ja miehistä voimaa.
  • Kuusi edustaa elämän puuta ja uudistumista.
  • Porsas on onnen ja vaurauden vertauskuva.
  • Sydän tarkoittaa rakkautta ja onnea
  • Tähti on uskon symboli.
  • Pyrstötähti viittaa lapsen syntymään.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Ruoka.