Business Insider: ”Suomi rekrytoi amerikkalaisia tekoälyosaajia pikaviisumeilla”

Digi Toimittaja:

Suomi pyrkii houkuttelemaan huipputason teknologia- ja tekoälyosaajia Yhdysvalloista. Ammattilaisille tarjotaan nopeutettuja työviisumeja. Työn houkuttelevuudessa korostetaan erityisesti parempaa työn ja vapaa-ajan tasapainoa.

Asiasta uutisoineen Business Insiderin mukaan Suomi on aktiivisesti mukana globaalissa kilpailussa osaajista erityisesti tekoälyn, kvanttilaskennan ja terveysinnovaatioiden aloilla.

Suomen yhteistyökykyä kehutaan

Uutisessa kehutaan, kuin Suomi tekee yhteistyötä yli 30 teknologiayrityksen ja korkeakoulun kanssa markkinoidakseen avoimia ja potentiaalisia työpaikkoja ulkomaisille asiantuntijoille. Mukana on muun muassa Oura Health, kvanttilaskentayhtiö QMill sekä Aalto-yliopisto.

Kohderyhmänä ovat erityisesti yhdysvaltalaiset insinöörit ja tutkijat. Kampanja ulottuu myös Intiaan, Brasiliaan ja muualle Eurooppaan. Taustalla on kiristyvä kansainvälinen kilpailu tekoälyosaajista. KPMG:n mukaan 70 prosenttia toimitusjohtajista on huolissaan tekoälyasiantuntijoiden saatavuudesta.

Yhdysvallat on toistaiseksi ollut hallitseva kohdemaa alan huippuosaajille. Samalla Yhdysvalloissa teknologia-ala on kärsinyt irtisanomisista, uupumuksesta ja viisumiongelmista, mikä avaa muille maille mahdollisuuksia. Suomi pyrkii erottautumaan selkeästi säädellyn työelämän avulla.

Jutussa kehutaan meille itsestäänselvyyksiä. Työviikon keskipituus on lain mukaan enintään 40 tuntia. Samalla mainitaan, että vapaa-aikaa pidetään tärkeänä myös teknologiasektorilla. Work in Finland -ohjelman vetäjän Laura Lindemanin mukaan Suomessa töistä todella irrottaudutaan työpäivän päättyessä ja toimistot hiljenevät.

Keskeinen houkutin on myös niin sanottu Fast Track -ohjelma.

Keskeinen houkutin on myös niin sanottu Fast Track -ohjelma, jonka kautta asiantuntijat voivat saada työ- ja oleskeluluvan jopa kahdessa viikossa. Keskimääräinen käsittelyaika on noin 10 päivää. Ohjelma kattaa myös perheenjäsenet, jolloin puolisoilla on oikeus työskennellä Suomessa. Tarjolla on erilaisia kotoutumispalveluja.

Vuonna 2024 Suomi myönsi 60 asiantuntijan oleskelulupaa Yhdysvaltain kansalaisille. Viime vuonna määrä nousi 85:een. Myös tutkijoiden oleskeluluvat ovat lisääntyneet.

Business Insider haastatteli jutussa myös amerikkalaista Jordan Blake Banksia, joka muutti Suomeen vuonna 2019 Fulbright-ohjelman kautta ja jäi maahan valmistuttuaan. Hänen mukaansa Suomessa työntekijöitä kunnioitetaan ihmisinä, joilla on oikeus vapaa-aikaan ja perhe-elämään. Vaikka palkkataso on usein Yhdysvaltoja matalampi, eroa tasoittavat edullisemmat peruspalvelut, kuten terveydenhuolto, koulutus ja lastenhoito.

Haasteitakin on. Vaikka teknologia-alalla pärjää englannilla, suomen kielen osaamattomuus voi tuntua arjessa eristävältä. Lisäksi suomalainen pidättyväisyys voi vaatia totuttelua amerikkalaisesta kulttuurista tuleville. Juttua kommentoineet ovat myös huolissaan kovista veroista, kalliista hintatasosta sekä siitä, minkälaista olisi asua pimeässä ja kylmässä.

Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Digi -osioistamme.