Norjan kruununprinsessa Mette-Maritin poika Marius Borg Høiby on saanut lempinimekseen kokaiiniprinssi. Hän on syytettynä lukuisista rikoksista, joista on jo myöntänyt.
Nyt oikeudessa on käsitelty 29-vuotiaan miehen Google-hakusanojen historiaa, sillä ne viittaavat nyt käsittelyssä oleviin seksuaalirikossyytteisiin.
Høiby joutui oikeudessa tiukkaan kuulusteluun liittyen omaan porno- ja hakuhistoriaansa. Syyttäjän mukaan aineisto on olennainen osa todistelua, kun taas puolustus pitää sitä pitkälti merkityksettömänä.
Oikeudessa esiteltiin useita Høibyn puhelimesta ja verkkohistoriasta peräisin olevia hakuja ja sivustokäyntejä.
Esillä oli muun muassa Googlen haku vuodelta 2015. Lisäksi nettihistoriasta löytyi useita pornografisia sivuja viitaten sammuneisiin tai nukkuviin naisiin.
Syyttäjä Sturla Henriksbø totesi norjalaislehti Dagbladetille, että koska Høibyä syytetään useista niin sanotuista nukkumisraiskauksista, on relevanttia selvittää, onko hänellä ollut seksuaalista kiinnostusta nukkuviin naisiin.
Puolustuksen mukaan kyse on ollut laillisesta materiaalista. Puolustuksen mukaan pornografian katsominen tai siihen liittyvät haut eivät ole rikollista toimintaa.
Høibyn puolustusasianajaja Ellen Holager Andenæs mukaan hakuhistorian esiin nostaminen ei sellaisenaan todista rikoksista.
Høiby itse kuvaili kuulusteluja epämiellyttäviksi ja kertoi kokevansa aiheen käsittelyn oikeussalissa nolona.
Hän sanoi katsoneensa monenlaista sisältöä, mutta painotti, että ei kiinnitä huomiota videoiden otsikoihin vaan kuviin. Hänen mukaansa hakusanat eivät heijasta tietoisia mieltymyksiä.
Oikeudenkäynnissä on käsitelty myös Skaugumin jatkoihin liittyvää tapausta, jossa Høiby on syytettynä nukkuvan naisen raiskauksesta.
Asianomistajan mukaan hän näkyy Høibyn kuvaamalla videolla selvästi tiedottomassa tilassa. Hän on vihjannut huumauksen mahdollisuuden. Høiby kiistää tämän ja sanoo, että ei ole yhdynnässä nukkuvien naisten kanssa.
Oikeudessa esiteltiin myös Høibyn tekemiä hakuja liittyen raiskauksen ja seksuaalisen väkivallan määritelmiin sekä keskusteluihin Redditissä ja Jodelissa jo ennen kuin häntä virallisesti epäiltiin raiskauksesta.
Høibyn mukaan nämä haut johtuivat verkossa liikkuneista huhuista ja siitä, että hän ei tuntenut rikosoikeudellisia käsitteitä, Dagbladet uutisoi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Google, kokaiini, Oslo tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.