Progen suurnimi Rush Suomeen: ”Nautimme valtavasti”

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Progressiivisen rockin suurimpiin nimiin kuuluva Rush palaa esiintymislavoille pitkän tauon jälkeen. Yhtye konsertoi Suomessa osana Fifty Someting -maailmankiertuettaan.

Rush esiintyy Helsingin Veikkaus Arenalla 10. huhtikuuta 2027. Yhtye juhlistaa Fifty Something -kiertueella 50-vuotista uraansa ja kunnioittaa edesmenneen rumpali-sanoittaja Neil Peartin perintöä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Peart menehtyi tammikuussa 2020. Hän oli kuollessaan 67-vuotias.

Rushin perustajajäset Geddy Lee ja Alex Lifeson kertoivat paluusuunnitelmistaan viime vuonna. Suuri osa yhtyeen Pohjois-Amerikan ja Meksikon konserteista on jo myyty loppuun.

Rush esiintyy tulevalla kiertueellaan ensimmäistä kertaa Euroopassa sitten vuoden 2013. Kiertueella kuullaan joka ilta kaksi settiä, joista jokaiseen luodaan oma ohjelmisto yli 40 kappaleen katalogista.

– Emme malta odottaa, että pääsemme palaamaan kaupunkeihin, joissa emme ole soittaneet pitkään aikaan, ja myös uusiin paikkoihin. Alex ja minä nautimme valtavasti siitä ajasta, jonka saamme viettää Anikan ja Lorenin kanssa harjoitellen noin 40 kappaleen repertuaaria – näin voimme pitää setit elävinä ja vaihdella kappaleita illasta toiseen, Geddy Lee kertoo tiedotteessa.

– Neilin musiikillisuus oli poikkeuksellista. Hänen monimutkaiset ja voimakkaat sävellyksensä laajensivat käsitystä siitä, mitä rytmillä voi ilmaista. Sanoittajana hän toi kappaleisiin syvyyttä ja mielikuvitusta, jotka koskettivat lukemattomia ihmisiä, kommentoivat Peartin leski Carrie Nuttall-Peart ja tytär Olivia Peart tiedotteessa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.