Rolling Stones -tähti kiidätettiin takaisin sairaalaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Palmusta äskettäin pudonnut ja päähänsä vammoja saanut rocktähti Keith Richards pääsi toissapäivänä pois sairaalasta, mutta vain hetkeksi. Neljä tuntia sairaalasta lähdön jälkeen hänet kiidätettiin takaisin sairaalaan.

Rolling Stones -tähti pääsi poistumaan sairaalasta aamupäivällä kahden päivän tiiviin hoidon ja aivoleikkausten jälkeen. Iltapäivällä hän palasi kuitenkin sairaalaan pikavauhtia vaimonsa Patti Hansenin kanssa. Sairaalasta ilmoitettiin tuolloin rokkarin pysyvän siellä ainakin muutamia päiviä.

Richards pääsi kuitenkin poistumaan uudelleen sairaalasta eilen. Nyt hän odottaa perheensä kanssa paikallisessa hotellissa lupaa lentää pois maasta. Sairaala ei ole kommentoinut tähden tilaa lainkaan.

Yhtyeen julkaiseman tiedotteen mukaan aivovaurion riskiä ei enää ole, ja aivoleikkaus oli menestys. Richards loukkaantui kaksi viikkoa sitten Fidjin saarella, josta hänet lennätettiin Aucklandiin, Uuteen-Seelantiin, hoidettavaksi. Siellä hänen päästään löydettiin vaarallinen verihyytymä.

Keith on luvannut olla mukana Rollareiden tulevalla Euroopan kiertueella, vaikka lääkäreiden mukaan toipuminen vie vähintään neljä kuukautta. Ensimmäinen keikka oli alunperin Barcelonassa 27. toukokuuta, mutta se siirrettiin myöhäisempään ajankohtaan.