Koivuista on kadonnut lehtiä eri puolilla Suomea – syytä ei tiedetä

Uutiset Toimittaja:

Suomessa on havahduttu kesän aikana erikoiseen ilmiöön. Koivupuissa ilmenevä lehtikato on herättänyt huomiota eri puolilla maata, kertoo Luonnonvarakeskus eli Luke.

Luke on saanut koivujen lehtikatoon liittyviä yhteydenottoja ja havaintoja paljon. Havainnot ovat koskeneet erityisesti teiden varsilla, puukujanteilla, avoimilla paikoilla ja pienialaisissa koivikoissa kasvavia puita.

Lehtikato yllätti tutkijat

Havaintoja on kertynyt erityisesti Varsinais-Suomesta. Lehtikatoa on kuitenkin nähty myös pääkaupunkiseudulla Kanta-Hämeessä ja Pirkanmaalla.

Oireiden kerrotaan korostuvan avoimilla kasvupaikoilla ja rakennetussa ympäristössä, jossa puut saattavat altistua esimerkiksi kuivuudelle, lämpötilan vaihtelulle, tiesuolalle ja maaperän tiivistymiselle.

Ilmiön näkyvyydestä huolimatta valtaosa maiseman koivuista on Luken mukaan edelleen hyväkuntoisia.

– Lehtikadon täsmällistä syytä ei vielä tunneta. Laaja-alaisuus viittaa kuitenkin siihen, että taustalla voi olla puita kuormittanut olosuhdetekijä tai useiden stressitekijöiden yhteisvaikutus, kertoo tiedotteessa Luken johtava tutkija Tiina Ylioja.

– Osassa puista silmut eivät ole puhjenneet normaalisti, lehdet ovat jääneet muodostumatta ja myös osa edellisvuoden versoista on kuollut, Ylioja jatkaa.

Osassa puista silmut eivät ole puhjenneet normaalisti.

Tutkijat ovat ottaneet koivuista näytteitä. Tarkoituksena on selvittää, johtuuko ilmiö esimerkiksi oksissa pesivistä sienilajeista.

Tutkimuksen tarkempia tuloksia saadaan syksyllä. Ilmiölle ei kuitenkaan välttämättä löydy yksittäistä selittävää tekijää.

Ilmiölle ei ole toistaiseksi torjuntakeinoa. Luke kehottaa seuraamaan tilannetta ja ilmoittamaan voimakkaasti oireilevista tai nopeasti heikkenevistä puista Luken verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella.

– Lehtikato ei automaattisesti tarkoita, että koivu olisi kuolemassa. Jos juuristo on hyväkuntoinen ja lehtimassaa riittävästi, puu voi toipua ja kasvattaa uusia versoja myöhemmin kasvukauden aikana, Ylioja kertoo.

Luken mukaan myös muut ilmoitukset puustotuhosta ovat tärkeitä. Ne auttavat havaitsemaan tuhonaiheuttajia, kartoittamaan tuhoja ja selvittämään syitä metsäpuiden oireiden taustalta.

Lähde: Luonnonvarakeskus

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.