Viikonlopun säähän mahtui auringonpaistetta, helteisen kuumia lämpötiloja ja ukkosia. Sää jatkuu lämpimänä, joskin myös paikoin epävakaisena, kertoo Foreca.
Suomen kesän tähänastinen lämpöennätys meni sunnuntaina rikki Pyhtään lentokentällä, jossa mitattiin 31,1 asteen lämpötila. Kuluvan kesän edellinen ylin lämpötila oli Tohmajärvellä ja Ilomantsissa 20. kesäkuuta mitattu 30,2 astetta.
Liperin Tuiskavanluodolla ja Rantasalmen Rukkasluodolla koettiin lisäksi trooppinen yö sunnuntain ja lauantain välisenä yönä. Tämä tarkoittaa, ettei lämpötila laskenut 20 asteen alapuolelle yölläkään.
Suomi jää alkavalla viikolla korkeapaineen alueen reunalle, ja luvassa on tuulisia päiviä. Tästäkin huolimatta luvassa on myös hellelukemia erityisesti maan etelä- ja keskiosassa.
Maanantaina aurinkoisinta säätä on luvassa läntisessä Suomessa ja monin paikoin Lappia. Sadekuurot painottuvat Suomen itä- ja eteläosaan, ja kaakossa voi ukkostaa.
Maanantain lämpötila on maan etelä- ja länsiosassa 20-25 astetta. Maan itä- ja pohjoisosassa on 17-23 astetta.
Tiistaina pohjoistuuli heikkenee. Sää on aurinkoista erityisesti maan etelä- ja keskiosassa, pohjoisessa pilvisyys lisääntyy.
Päivälämpötila nousee tiistaina maan eteläosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella 20-26 asteeseen. Pohjois-Lapissa on 12-20 astetta.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sateita liikkuu Lapin ja Koillismaan yli. Etelässä ja lännessä keskiviikosta on tulossa aurinkoinen.
Lämpötila on keskiviikkona 20-26 astetta maan etelä- ja keskiosan poutaisilla alueilla. Pohjoisessa päivälämpötila vaihtelee alle 15 asteesta 23 asteeseen.
Sään ennustettavuus heikkenee loppuviikkoa kohti. Torstai ja perjantai ovat kuitenkin näillä näkymin edelleen aurinkoisia ja poutaisinta maan etelä- ja keskiosassa, kun taas pohjoisessa sataa paikoin.
Lämpötila pysyy torstaina ja perjantainakin pääosin 20 ja 27 asteessa. Lapissa ja sateisilla alueilla on paikoin 15-20 astetta.
Tämänhetkisen ennusteen mukaan korkeapaine antaa periksi viikonloppuna. Tämä tietää helteiden loppua ja sään muuttumista epävakaisemmaksi.
Lähde: Foreca
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten helle, kesä tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.