Merikylpylä ja tapahtumapaikka Allas Pool laajentaa etelänaapuriin. Tallinnaan rakentuu oma Allas Pool, tiedottaa suomalasiyhtiö Nordic Urban.
Tallinnan Allas Pool tulee sijaitsevaan Kalasadamassa eli kävelymatkan päässä Tallinnan satamasta, Vanhasta kaupungista ja Telliskiven alueelta. Nordic Urbanin mukaan suunnitteilla oleva ympärivuotinen ulkokylpylä on saanut rakennusluvan.
Perustuu Helsingin konseptiin
Kohde pohjautuu Nordic Urbanin Helsingissä sijaitsevaan Allas Pool -konseptiin. Yhtiön mukaan helsinkiläinen merikylpylä ja tapahtumapaikka vetää vuosittain noin 800 000 kävijää. Nordic Urban kehittää Tallinnan kylpylää yhdessä kiinteistökehitysyhtiö Kapitelin kanssa.
Kapitel rahoittaa noin 25 miljoonan euron suuruisen projektin ja tulee toimimaan kiinteistön omistajana. Nordic Urbanin vastaa konseptista ja kohteen operoimisesta.
Kohteeseen suunnitellaan ympärivuotista ulkouima-aluetta, jossa on lämmitetty 25 metrin pituinen uima-allas, kylmäallas ja lämminvesiallas. Lisäksi kylpylässä tulee olemaan saunoja, joista avautuu näkymät avomerelle. Kokonaisuuteen kuuluu myös aikuisille tarkoitettu sisäuimahalli. Siihen kuuluu niin ikään useita porealtaita ja saunoja.
Kohteeseen kaavaillaan lisäksi ravintola- ja kahvilapalveluita, tapahtumatiloja, yksityssaunoja ja terasseja. Kokonaisuuden arkkitehtuurista vastaa vuonna 2024 järjestetyn avoimen arkkitehtuurikilpailun voittanut virolainen Arhitekt Must -arkkitehtitoimisto.
Allas Sea Pool tullaan purkamaan.
Helsingin Allas Pool valmistui Katajanokalle vuonna 2016. Kesäkuussa uutisoitiin, että väliaikaiseksi alun perinkin tarkoitettu nykyinen Allas Sea Pool tullaan purkamaan osana Eteläsataman kehityshanketta.
Nordic Urbanin mukaan alkuperäisen Allas Poolin tilalle rakennetaan uusi Allas Pool II, johon kuuluvat muun muassa aikaisempaa laajemmat allas- ja saunaosastot, uusi sisäuimahalli sekä konsertti- ja tapahtumatilat ympärivuotiseen käyttöön.
Lähde: Nordic Urban
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Allas Sea Pool, Tallinna tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.