Poliisilta varoittaa: Suomalaisnaiselta vietiin 45 000 euroa nettihuijauksessa

Uutiset Toimittaja:

Viime vuosina verkossa tapahtuvan rikollisuuden määrä on kasvanut huomattavasti, ja samalla on kasvanut myös rikosten uhrien määrä.

Nyt poliisilta tuli vakava varoitus nettihuijauksista, ja samalla poliisi kertoi erään suomalaisnaisen hävinneen verkossa toimiville rikollisille peräti 45 000 euroa.

Epäile kaikkea rahaan liittyvää

Verkkorikolliset käyttävät hyväkseen paitsi kiireen tuntua myös uhriensa naiiviutta ja heikkoa ymmärrystä tietoverkoissa tapahtuvasta rikollisuudesta. Moni liian sinisilmäinen ei ymmärrä tulleensa huijatuksi ennen kuin on jo liian myöhäistä.

Monissa tapauksissa rikolliset esiintyvät pankkien virkailijoina tai viranomaisina, ja pyrkivät siten saamaan uhriltaan tämän pankkitunnukset tai luottokortin tiedot.

Nyt Itä-Suomen poliisi varoittaa suomalaisia huijauksista, jotka leviävät verkossa parhaillaan. Pelkästään kesäkuussa Itä-Suomessa ilmoitettiin yhteensä 263 petosta tai maksuvälinepetosta. Niistä peräti 157 tehtiin tietoverkon välityksellä.

Heinäkuussa ilmoitettiin yhteensä 234 petosta tai maksuvälinepetosta, joista 131 tehtiin tietoverkon välityksellä. Kesä-heinäkuussa poliisin tietoon tuli peräti 31 törkeäksi luokiteltavaa petosta tai maksuvälinepetosta.

Kuvitteellinen yritys sai hänet maksamaan 45 000 euroa.

Poliisin nyt kertomassa esimerkkitapauksessa pohjoiskarjalalainen nainen oli luullut työllistyvänsä verkon kautta, ja kuvitteellinen yritys sai hänet maksamaan 45 000 euroa omaa ja lainattua rahaansa huijareille. Näiden maksujen piti edesauttaa hänen työllistymistään, ja hänen luvattiin saavan rahat myöhemmin takaisin.

Nainen oli löytänyt huijarien ilmoituksen Instagramista, ja yhteydenotot tapahtuivat WhatsAppilla. Hän huomasi tulleensa huijauksen uhriksi vasta, kun hänelle ei suostuttukaan maksamaan rahoja takaisin, vaan häneltä vaadittiin 19 000 euroa lisää rahaa. Tässä on varsinainen malliesimerkki siitä miten verkkorikolliset Suomessa nykyisin toimivat.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.