Nyt se selvisi: Tässä kaupungissa vuoden 2027 Euroviisut järjestetään

Viihdeuutiset Toimittaja:

Euroviisujen seuraava järjestämiskaupunki on selvinnyt. Vuoden 2027 Euroviisut järjestetään Bulgarian Burgasissa, kertoo Euroopan yleisradiounioni Ebu.

Euroviisujen tapahtumapaikkana toimii Arena Burgas. Kyseessä on vuodesta 2023 lähtien käytössä ollut monitoimihalli, jonka yleisökapasiteetti on konserttitapahtumissa noin 15 000 ihmistä.

Mustanmeren rantakaupungissa

Euroviisujen semifinaalit järjestetään tiistaina 11. ja torstaina 13. toukokuuta 2027. Finaali on vuorossa lauantaina 15. toukokuuta 2027.

Burgas sijaitsee Mustanmeren rannalla. Kyseessä on Bulgarian asukasluvultaan neljänneksi suurin kaupunki.

Burgas tunnetaan suosittuna turistikaupunkina. Kaupungissa on lukuisia matkailijoiden suosimia kohtia, ja esimerkiksi rantalomakohde Sunny Beach sijaitsee noin 30 minuutin matka-ajan päässä Burgasista.

Burgas valittiin järjestämiskaupungiksi kilpailutetun prosessin seurauksena. Ehdolla oli neljä bulgarialaista kaupunki.

Burgas valittiin lopulta vahvan kokonaisehdotuksensa ansiosta.

Ehdolla olleisiin kaupunkeihin perehdyttiin Euroviisujen parissa viime vuosina työskennelleen kansainvälisen työryhmän toimesta.

Asiantuntijat tarkastelivat hakemuksia, vierailivat ehdotetuissa tapahtumapaikoissa ja tapasivat paikallisten kuntatiimien kanssa.

EBU:n mukaan Burgas valittiin lopulta vahvan kokonaisehdotuksensa ansiosta. Siinä yhdistyivät Euroviisujen standardit täyttävä tapahtumapaikka, tekninen potentiaali, majoituskapasiteetti, hyvät liikenneyhteydet, vahva sitoutuminen ja selkeä visio viisukokemuksen suhteen.

– Meille on poikkeuksellinen kunnia saada järjestää vuoden 2027 Euroviisut. Haluan kiittää BNT:tä ja EBU:a heidän luottamuksestaan, Burgasin pormestari Dimitar Nikolov kommentoi Euroviisujen virallisilla kotisivuilla.

Ensimmäistä kertaa Bulgariassa

Bulgarian yleisradioyhtiön BNT:n tavoitteena on, etteivät Euroviisut rajoitu vain yhteen kaupunkiin. Tapahtumaa myös tavoitelleet Sofia, Plovdiv ja Varna osallistuvat Euroviisujen oheisohjelman järjestämiseen.

Bulgaria voitti Euroviisut ensimmäistä kertaa laulukilpailun historian aikana vuonna 2026. Bulgariaa edusti Dara kappaleellaan Bangaranga.

Suomen seuraava euroviisuedustaja selviää Uuden Musiikin Kilpailussa, joka järjestetään Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 20. helmikuuta 2027.

Lähde: Eurovision

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.