Suomalaisyhtye Neon 2 julkaisee uuden albuminsa tänään. Edellisestä albumista on kulunut yli 30 vuotta. Yhtye ei ole kuitenkaan viettänyt hiljaiseloa.
Uutuuslevyn kappaleita on kuunneltu niin paljon, että albumi on saavuttanut kultalevyrajan jo ennen julkaisuaan. Neon 2 uusi albumi sisältää 12 kappaletta, joista suurin osa on julkaistu aiemmin yksittäisinä singleinä.
Kappaleet ylittäneet jo kultalevyrajan
Yhtyeen perustajajäsen, kitaristi ja lauluntekijä Rami Alanko kertoo, että uuden pitkäsoiton tekeminen ei edes ollut alun perin suunnitelmissa.
– Olemme julkaisseet biisejä sitä mukaa kun niitä on syntynyt, eikä albumin tekeminen ole ollut mikään itseisarvo. Sitten jossain vaiheessa havahduin siihen, että tässähän on kasassa aika vahva kokonaisuus. Olisi ollut melkein typerää olla tekemättä siitä levyä, Alanko kertoo.
Yhtye on jatkanut keikkailua ja uuden musiikin tekemistä koko 2020-luvun. Siksi Alanko ei pidä uutta albumia varsinaisena paluulevynä.
– Tämä levy on kuva siitä, miltä Neon 2 kuulostaa juuri nyt.
Mukana useita vierailijoita.
Albumin kahdestatoista kappaleesta kaksi kuullaan nyt uutena. Biisit ovat lokakuun alussa singlenä ilmestynyt Moneypenny ja James sekä Nuku mun lapsi. Jälkimmäinen syntyi Rami Alangon, yhtyeen kosketinsoittaja Petri Alangon ja tuottaja Ilkka Wirtasen yhteistyönä.
Levyn avaa radiohitti Pieninä palasina. Se on ylittänyt platinalevyrajan. Myös koko albumin kappaleiden yhteenlaskettu suoratoisto on jo ennen julkaisua yltänyt kultalevyrajaan.
Mukana ovat lisäksi esimerkiksi Onnellinen nainen, Et oo yksin, Ikuisesti aina ja Mennään jo kotiin. Kappaleella Loppuelämä on mukana Mariska.
Yli kolmen vuosikymmenen tauko albumijulkaisuissa on pitkä aika suomalaisessa popmusiikissa. Alangon mukaan vuosien aikana ovat muuttuneet niin musiikkiala kuin tekijät itsekin. Yhtyeen tavassa kirjoittaa kappaleita on kuitenkin säilynyt jotakin olennaista.
”Uskallamme jättää enemmän asioita myös sanomatta.”
– Melodia ja tarina ovat edelleen kaiken lähtökohta. Ehkä erona on se, että nyt uskallamme jättää enemmän asioita myös sanomatta, Alanko kuvailee.
Uusi albumi julkaistaan suoratoistopalveluissa ja CD-levynä. Myöhemmin tänä vuonna siitä on tarkoitus ilmestyä myös vinyyli- ja C-kasettiversiot. Neon 2 jatkaa syksyllä myös keikkailua.
Lähde: Neon 2
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Neon 2 tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.