Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa valmistautuu parhaillaan ottamaan käyttöönsä uuden sukupolven Airbus A350-1000 -matkustajakoneen.
Ilmojen jättiläinen nousee ensimmäistä kertaa reittilennolle joulukuussa. Silloin matkustajat voivat nauttia lentomatkasta myös koneen luksussviitissä.
Kuluttavat noin neljänneksen vähemmän polttoainetta
Lentokoneesta löytyy nimittäin kahdelle hengelle tarkoitettu ykkösluokan sviitti, Suite Plus. Lisäksi lentokoneessa on kaksi yhden hengen yksityistä sviittiä.
Uudet sviitit ovat osa uutta Allegris-matkustamokonseptia, jolla Lufthansa pyrkii lisäämään matkustusmukavuutta ja matkustajien yksityisyyttä. Samalla reittilennot pystyvät entistä paremmin kilpailemaan yksityislentokoneiden kanssa.
Ensimmäinen uuden konetyypin yksilö saapuu Lufthansalle Muncheniin Airbusin Tolousen tehtaalta marraskuun puolivälissä. Säännöllisen matkustajaliikenteen uusi lentokone aloittaa 3. joulukuuta 2026. Ensimmäisen yksilön rekisteritunnus tulee olemaan D-AIFA ja nimeksi se tulee saamaan Deutschland.
Uutuuden ensimmäisen reittilennon kohde on Hanedan lentoasema Tokiossa, Japanissa. Muita uuden suuren arvosin kohteita tulevat olemaan Shanghai ja Singapore. Muiden reittien aloituksen päivämääriä ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Ainakin aluksi reittejä liikennöidään uutuuden lisäksi myös hieman pienemmällä Airbus A350-900 -koneella, jota myös Finnair käyttää kaukolennoillaan.
Peräti 73,8 metriä pitkä Airbus A350-1000
Peräti 73,8 metriä pitkä Airbus A350-1000 tarjoaa matkustamossaan tilat peräti 300 matkustajalle. Business-luokassa on käytössä yhteensä 49 matkustajapaikkaa, Premium Economy -luokassa on 35 paikkaa ja Economy-luokassa on 212 paikkaa. Business ja Premium Economy -luokkien matkustajapaikkoja on uudessa konetyypissä peräti 40 prosenttia enemmän kuin aikaisemmissa.
Lufthansa pyrkii uudella konetyypillä ja sen matkustamon jaottelulla vahvistamaan Munchenin merkitystä korkeatasoiseen kaukoliikenteeseen keskittyvänä solmukohtana.
Uuden koneen myötä myös Airbusilla on syytä juhlaan, sillä kyseinen koneyksilö on jo 700. Airbusin Lufthansalle toimittama lentokone.
Yhtiö on tilannut yhteensä viisitoista Airbus A350-1000 -lentokonetta, jotka on varustettu kahdella Rolls-Royce Trent XWB-97 -suihkumoottorilla. Uutuudet kuluttavat noin neljänneksen vähemmän polttoainetta kuin edellisen sukupolven vastaavat lentokoneet.
Lähteet: Lufthansa Group, Stara.fi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Airbus, Airbus A350, Lufthansa tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.