Selviytyjät-kilpailija veneellä sairaalaan – kisa loppui siihen

Viihdeuutiset Toimittaja:

Parhaillaan televisiossa esitettävällä Selviytyjät Suomi -tuotantokaudella on tapahtunut tavallista enemmän poikkeustilanteita, sillä lääkintähenkilöstöä on tarvittu jo useita kertoja.

Tuoreimmassa jaksossa nähtiin miten Heidi Suomi haettiin kesken kilpailun veneellä sairaalahoitoon, kun hän oli ensin saanut vakavia palovammoja jalkoihinsa.

Ulos juuri yksilövaiheen kynnyksellä

Edellisen jakson tehtävässä kilpailijat seisoivat metallilevyjen päällä, ja polttavan kuuma alusta aiheutti vakavia palovammoja Heidi Suomen jalkoihin. Niihin nousi pian kilpailun jälkeen suuria vesirakkuloita ja jalat olivat erittäin kipeät.

Ohjelman kuvauksissa mukana olevat terveydenhuollon ammattilaiset tarkastivat vielä samana iltana Heidin jalat, jotka olivat edelleen erittäin kipeät ja kosketusarat.

Tuoreimman jakson aluksi nähtiin miten kepin kanssa kivuliaasti kävelleen Heidin luokse ajoi mereltä vene, josta nousi hoitaja. Tämä kävi lyhyen keskustelun Heidin kanssa ja ilmoitti, että tämän täytyy pakata tavaransa ja lähteä klinikalle hoidettavaksi. Heidi arvasi heti, että hänen kisansa voi olla ohi.

– Jalat olivat kyllä sen näköiset, että jos niillä lähtisi viidakko-olosuhteissa kilpailemaan, niin siitä voisi seurata jotain vielä pahempaa, Juhana Helmenkalastaja kommentoi.

”Heidi ei pysty jatkamaan kilpailussa.”

– Valitettavasti Heidi ei pysty jatkamaan kilpailussa terveydellisistä syistä, Riku Rantala kertoi myöhemmin kilpailijoille ja vahvisti Heidi Suomen putoamisen kilpailusta.

Heidi Suomi joutui siis jättämään loukkaantumisen vuoksi kilpailun kesken juuri ennen yksilövaiheen alkamista. Heti hänen poistumisensa jälkeen kilpailijoille nimittäin ilmoitettiin, että heimot on lakkautettu ja kilpailun yksilövaihe alkaa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.