Näyttelijäpariskunta Tom Cruisen ja Katie Holmesin jälkikasvua on piiloteltu tähän saakka kuin kalleinta kruununjalokiveä. Häntä ei ole vieläkään esitelty julkisesti, minkä takia mediat ovat kyseenalaistaneet jo koko lapsen olemassaolon. Varsinkin kun Suri Cruisen syntymätodistuksessa ilmeni taannoin epäilyttäviä puutteita.
Nyt Surin olemassaolosta on saatu vahvistus julkkisbongareiden toimesta, kun Cruisen pihaan vahingossa autollaan päässyt miesjoukko näki pienokaisen äitinsä sylissä. Frank-niminen mies oli kolmen ystävänsä kanssa katsastamassa Hollywoodin julkkisten taloja, kun Cruisen ja Holmesin talon portti avautui vahingossa hänen autolleen.
Frank kertoi losangelesilaiselle KROQ-radioasemalle turvamiesten ympäröineen hänen autonsa nopeasti. Sitä ennen he kuitenkin näkivät Tompan leikkimässä kahden lapsen kanssa nurmikolla ja Suria pidelleen Katien.
– Suri näytti söötiltä ja täysin normaalilta, Frank totesi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.