Antti Tuisku : New York

Albumit · Stara.fi

Antti Tuisku julkaisee tänä syksynä kaksi albumia samaan aikaan, kun kauppoihin tulevat New York ja Rovaniemi -albumit. Stara arvosteli uudet albumit ensimmäisenä.

Albumin aloitusraita Levoton lainaa Dingon Levoton tuhkimo -klassikon syntikkateemaa, mikä onkin oivallinen ratkaisu. Kertosäkeessä ei ole mainittavaa hittipotkua, mutta biisi pumppaa tanssibiittiä niin tanakalla otteella, että tanssilattiatoimivuus on taattu.

UTRS lainaa tyyliään alusta saakka kasariosastolta, joskin viulumelodia on viety aivan liian suoraan Madonnan Beautiful Stranger -kappaleesta. Biittiin on puolestaan haettu tunnelmaa Michael Jacksonin Billie Jean -hitistä. Kertosäkessä on kuitenkin hieman koukkua, joten lopputulos on toimiva paketti.

Sekaisin on jo kaikille tuttu viime kesän tanssileka, joka täytti tanssilattioita ympäri maata. Hieno kappale. Tunturibiisi rauhoittaa hieman tunnelmaa kevyellä houseteemalla, jonka melodia on uskomattoman kaunis ja toimiva. Takuuvarmaa hittikamaa ja ehkä levyn paras raita! Kappaleen bassokulku tuo mieleen Röyksoppin taannoisen Poor Leno -hitin.

Tulevaisuuteen -kappaleen varsinainen tausta on tiukan hardhousahtava, mutta päällä olevat ysärisyntikat keventävät tunnelman houseksi. Yleinen tunnelma onkin kuin vuoden 1995-tanssihiteissä. Vokaalien ja melodioiden osalta kappale on kuitenkin levyn heikointa antia. Miksaus seuraavaan kappaleeseen on tosin mainio idea.

Mitä pakenet jatkaa tyylikkäällä tanssilinjalla tiukan terävällä biitillään. Vokaalien vokooderilla ryyditetty rauhallinen melodia tekee tästä potentiaalisen klubihitin. Soundipuoli on enemmän kuin kohdallaan. Salaisuus kierrättää taas ysäritunnelmaa, mutta lopputuloksena on vain keskinkertainen tanssiraita.

Soundeiltaan mainio Onnellinen on silkkaa housea, mutta kappaleen melodiasta ei löydy kaivattua koukkua, joten lopputulos on tylsä. Hieman liian kokellinen raita Rakkauden anarkiaa ei sekään säväytä edes soundeiltaan. Kosteus ihollasi jää myös levyn alkuosan kappaleiden varjoon keskinkertaisena rallatuksena.

Päätösraita Jää on rauhallinen veto, jonka soundit pelastavan levyn loppuosan tunnelman. Hieno tanssiraita toimii erittäin hyvin ja saa jalan tamppaamaan lattiaa. Kasarisyna kruunaa tunnelman.

Albumin tekijätiimissä on Antin itsensä lisäksi mukana kattava otos suomalaisesta pop-osaamisesta. Mukana ovat esimerkiksi Heikki ”Dallas Superstars” Liimatainen, Markus Syrjänen, Joonas Hahmo, Jukka Backlund, Olli Halonen ja Patric Sarin.

Antti Tuisku yllättää tosissaan New York -albumillaan. Soundien ja levyn dynamiikan puolesta se ansaitsee tosiaan täydet pisteet, mutta pari keskinkertaista raitaa veivät yhden pisteen. Tässä olisi kansainvälinen klubien hittilevy, mikäli laulukielenä olisi englanti.

Pisteet 4/5