Näyttelijä-artisti Lindsay Lohan on pyytänyt strippareilta anteeksi sitä, että haukkui medialle vuotaneessa sähköpostissaan heitä huoriksi. Lindsayn kirjoittama sähköpostiviesti vuoti julkisuuteen joulukuun alussa.
Tiistai-iltana vihoittelut olivat kuitenkin historiaa, kun Lindsay juhli yhdessä strippareiden kanssa New Yorkin yössä. Hän kertoi myöhemmin ulkona odottaneille paparazzeille olevansa strippareiden suuri fani. Paikalla juhlinut strippari Katia kertoi PageSix.com -julkaisulle Lohanin olleen illan aikana tippien suhteen antelias.
Lindsay harjoittelee itse parhaillaan kyseisen ammatin saloja, sillä hän esittää stripparia I Know Who Killed Me -elokuvassa. Taannoin harjoittelu meni jopa niin pitkälle, että Lindsay strippasi itsensä mustelmille harjoituksissaan.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Lindsay Lohan tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.