Kanye West esiintyy Helsingissä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Staran juuri saamien tietojen mukaan hiphop-maailman supertähti Kanye West saapuu konsertoimaan Suomeen 27. kesäkuuta. Silloin tähti nousee Helsingin jäähallin lavalle.

Konserttia ei ole vielä virallisesti julkistettu, mutta tieto on peräisin luotettavista lähteistä. Kanye West nähtiin Suomessa myös viime kesänä, kun tähti esiintyi Pori Jazzin päälavalla.

Suomessa on viime aikoina nähty myös muita tunnettuja hiphop-tähtiä, kun esimerkiksi 50 Cent ja Busta Rhymes käväisivät esiintymässä Helsingissä. Maaliskuun 9. päivänä Suomeen saapuvat yhteiskeikalle Diddy ja Snoop Dogg.