Kerroimme aiemmin tällä viikolla listauksen erilaisista outouksista, joita oli löytynyt pikaruoan joukosta. Matojen ja kynsien joukkoon liitetään nyt myös sormi, jollaisen amerikkalainen teinipoika löysi ketjuravintolan sämpylästä.
Michiganissa asuva 14-vuotias teinipoika oli ostanut sämpylän Arby’s -ketjun toimipisteestä. Tuotetta syödessään hän huomasi sämpylän sisällä jotain outoa ja kumimaista. Tarkemmassa tarkastelussa kyseinen outous osoittautui kolmesenttiseksi sormen palaksi.
– Olin oksentaa. Se oli kauheaa, poika kertoi Jackson Citizen Patriot -lehdelle.
Myöhemmin selvisi, että sormenpala kuului työntekijälle, joka oli menettänyt sen lihaa leikastessaan. Työntekijä ei ollut kuitenkaan kertonut asiasta kenellekään, vaan poistunut työpaikalta. Arby’s-ketjun tiedottaja John Gray pahoitteli tapahtunutta tiedotteessaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.