Gwen Stefani suostui peittämään kurvinsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Gwen Stefani joutui pari viikkoa sitten varsinaiseen mediamyllytykseen, kun malesialaiset muslimiopiskelijat vaativat joukolla hänen keikkansa kieltämistä tähden seksikkääseen pukeutumiseen ja esiintymiseen perustuen.

Nyt kiista on ratkennut, ja Gwen Stefani saa esiintyä maan pääkaupungissa Kuala Lumpurissa 21. elokuuta osana Sweet Escape -kiertuettaan. Tähti joutuu kuitenkin muuttamaan kyseistä keikkaansa varten esiintymistään ja erityisesti esiintymisasujaan.

Gwen on luvannut noudattaa paikallisia käyttäytymis- ja pukeutumissääntöjä, jotka kieltävät esimerkiksi paljaan ihon näkymisen rintojen yläosan ja nilkkojen välillä. Lisäksi lavalla ei saa halailla tai suudella. Säännöt koskevat myös ulkomaisia esiintyjiä.

– Gwen Stefani on vahvistanut, että hänen esiintymisensä ei sisällä paljastavia asuja, eikä siten loukkaa paikallista väestöä, konserttijärjestäjä kertoi uutistoimisto AP:lle lähettämässään tiedotteessaan.

Malesialaisista noin 60 prosenttia on muslimeja, joten he ovat maan suurin uskonnollinen ryhmä. Tästä syystä paikalliset viranomaiset ovat mukana tarkkailemassa myös Stefanin esitystä.