Kelly Brookin muodot pullistelivat mekosta

Kurvikkaasta vartalostaan tunnettu brittikaunotar Kelly Brook on noussut parissa vuodessa kansainväliseksi tähdeksi oltuaan mukana Talent-ohjelman tuomaristossa. Viime aikoina näyttelijätär on julkaissut Twitter-blogissaan rohkeita kuvia itsestään.

Mainos (jatkuu alla)Mainos päättyy

Nyt kurvikaunotar on nähty Lontoon muotiviikoilla upeassa asussa, joka ei paljon peitellyt tähden uhkeaa povea. Kelly Brook verhosi tiimalasivartalonsa ihonväriseen mekkoon. Puvun erityisen antoisa kaula-aukko toi esille varsinkin hänen isokokoiset rintansa, mikä innosti paparazzit räpsimään otoksia.

32-vuotias Kelly Brook sijoittui vuonna 2009 viiden parhaan joukkoon FHM-lehden maailman seksikkäimmän naisen äänestyksessä ja kolme vuotta sitten ykköseksi The Sun -lehden äänestyksessä, jossa rankattiin julkkismaailman parhaita sääriä. Kesäkuussa 2011 Brook sai keskenmenon ollessaan viidennellä kuulla raskaana. Lapsi olisi ollut hänen ja rugbypelaajamiehensä Thom Evansin ensimmäinen.