13 vuotta vankilassa syyttömänä – nainen sai valtiolta 2,7 miljoonaa

Ohhoh! · Neea Jokinen

Vankilassa viruvat henkilöt saattavat koko tuomionsa ajan väittää olevansa syyttömiä tekoihin, joista heidät alunperin passitettiin kaltereiden taakse. Nyt erään amerikkalaisen naisen uutisoidaan istuneen vankilassa 13 vuoden ajan syyttömänä.

Lynn Dejac Peters tuomittiin vuonna 1994 vankilaan teini-ikäisen Crystallynn Girard -nimisen tyttärensä murhasta. Hänen väitettiin kuristaneen 13-vuotiaan tytön kuoliaaksi perheen Buffalossa sijaitsevassa talossa. Nainen vakuutti koko murhatutkimusten ajan olevansa täysin syytön tekoon. Peters muun muassa purskahti itkuun oikeudessa, kun hän sai tietää tuomiostaan.

Vuonna 2007 tutkijat analysoivat uudelleen murhateon DNA-todisteet ja saivat selville, että Lynn Dejac Peters ei tappanut lastaan. Naisen entinen miesystävä, Dennis Donohue, oli nimittäin kuoleman aikaan teinitytön makuuhuoneessa. Uusien tutkimuksien myötä selvisi, että Crystallynn-tyttö kuoli kokaiinin yliannostukseen.

Dennis Donohue istuu parhaillaan vankilassa 25 vuoden tuomiotaan, joka hänelle langetettiin erään naisen murhasta. Miestä syytetään myös lukuisista muista murhista ja hänen epäillään olevan sarjamurhaaja. Viranomaisten mukaan Crystallynn-tytön ruumis oli nimittäin samassa asennossa kuin muidenkin uhrien, joiden uskotaan joutuneen Donohuen kynsiin.

Buffalo News Reported -sivuston mukaan syyttömänä vankilassa istunut Lynn Dejac Peters sai valtiolta 2,7 miljoonan dollarin, eli 2,2 miljoonan euron, korvaussumman väärästä tuomiosta. Aiemmin tänä vuonna erään amerikkalaisen rattijuopon uutisoitiin saaneen 22 miljoonaan dollarin korvauksen Dona Ana -vankilalta, koska hänet unohdettiin 22 kuukaudeksi eristysselliin.