Amerikkalainen musikaalia, draamaa ja komediaa yhdistelevä Glee-televisiosarja on tehnyt tähdistään suuren luokan julkkiksia. Yksi tähdistä on kuvankaunis brunette Naya Rivera.
Nyt Naya nähdään Twitter-yhteisöpalvelussa julkaistussa joulutervehdyksessä, jonka hänen faninsa on photoshopannut FHM-lehdestä peräisin olevasta kuvasta. 25-vuotias näyttelijä nähdään hymyilemässä kameralle varsin paljastavassa tonttuasussa. Tähti itsekin innostui kovasti fanin kuvankäsittelystä.
– Tämä on hysteeristä. Jouluista hupia!, Naya twiittasi.

Naya Rivera on asunut syntymästään saakka Los Angelesissa. Hän aloitti uransa viihdemaailmassa jo vauvana esiintymällä Kmart-kauppaketjun mainoksissa. Neljän vuoden ikäisenä Naya kiinnitettiin jo ensimmäiseen rooliinsa Eddie Murphyn tuottamaan sketsisarjaan The Royal Family. Ennen kuuluisuuttaan Naya työskenteli muun muuassa puhelinmyyjänä ja lastenvahtina.
Päivitys: Lisätty maininta, että Nayan julkaisema kuva on fanin kuvankäsittelyn tulosta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Naya Rivera tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.