Tom Cruisea kiristänyt mies tuomittiin

Näyttelijäpariskunta Tom Cruisea ja Katie Holmesia kiristänyt mies tuomittiin torstaina kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen. Mies uhkasi levittää julkkisparilta varastettuja valokuvia lehtiin, ellei hänelle maksettaisi 1,3 miljoonan dollarin korvausta.

------

34-vuotias mies tunnusti kiristyksen syyskuussa. Hän sai vankeustuomionsa lisäksi myös 3.000 dollarin sakot. Cruiselle ja Holmesille anteeksipyyntökirjeen laatinut mies ilmoitti katuvansa tekoaan.

– Olen aiheuttanut itselleni ja perheelleni suuren määrän häpeää. Teen koko loppuelämäni töitä korvatakseni sen, mies kertoi The Sun -lehden mukaan.

Mielenterveydellisistä ongelmista kärsineellä tietoteknikolla ei ollut aikaisempaa rikosrekisteriä. Rikokseen hän ryhtyi hetken mielijohteesta tilaisuuden tullen. Hän sai noin tuhannen kuvan kokoelman valokuvaajan rikkinäiseltä tietokoneen kovalevyltä.