Teini-ikäinen Angelina Jolie bikinikuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Angelina Jolie on ollut jo pitkään uransa, lastensa ja perheensä puitteissa julkisuuden valokeilassa, mutta vasta nyt on noussut otsikoihin kuva- ja videomateriaalia ajalta, jolloin Angelina oli vasta 16-vuotias teinimalli.

Kuvissa ja videoissa Angelina Jolie nähdään poseeraamassa esimerkiksi bikineissä ja uima-asussa. Valokuvaaja Sean McCallin ikuistamat otokset ovat peräisin 16 vuoden takaa vuodelta 1992, kuvat julkistanut In Touch uutisoi. Niissä nuori Jolie on kasvoiltaan hämmästyttävän samannäköinen kuin nykyisin.

Kuvausten yhteydessä tallennettiin myös video, jossa Angelina kertoo avoimesti itsestään. Kuvat löytyvät esimerkiksi tästä ja video artikkelin alta tai tästä.