Suomessa viime viikolla levynjulkaisukeikalla piipahtanut ranskalainen poptähti M. Pokora villitsi suomalaisyleisön. Stara tapasi tähden Helsingissä konserttinsa jälkeen.
Popstars-ohjelmasta tähdeksi noussut M. Pokora, oikealta nimeltään Matthieu Totta, on kotimaassaan myynyt jo 700.000 albumia ja esiintynyt lukuisissa televisio-ohjelmissa. Suomessa Pokora on vielä uusi tuttavuus, mutta hänen Dangerous -kappaleensa on ollut alkuvuoden radiohitti.
Esikuvakseen Pokora ilmoittaa Michael Jacksonin, mutta silti nuori laulaja haluaisi duetoida mieluiten Pharrell Williamssin, Shakiran tai Gwen Stefanin kanssa.
– En pystyisi tekemään duettoa Michael Jacksonin kanssa, koska hän on niin suuri idolini. Haluan tehdä yhteistyötä sellaisten artistien kanssa, joiden kanssa olen samalla tasolla, hän perustelee.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten M Pokora tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.