Seksikäs Mila Kunis käväisi tankilla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa lähinnä 70’s Show -televisiosarjasta tutuksi tullut näyttelijätär Mila Kunis on nähty jo pariinkin otteeseen poseeraamassa näyttävissä kuvissa lehtien palstoilla ja Boot Camp -elokuvassa myös alastomanana.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Nyt kaunotar nähdään hieman arkisemmissa puuhissa, sillä ahkerasti autoileva supertähti käy itse tankkaamassa autonsa. Mila Kunis kuvattiin ”tankilla” Los Angelesissa, kun hän oli ottamassa menovettä Mercedes-Benz -urheiluautoonsa. Arkiseen Jim Morrison -paitaan sonnustautunut neitokainen oli ensin hieman näreissään kuvaajan räpsimisestä, mutta otti lopulta homman huumorilla. Katso kuvat tästä!

Ukrainassa syntynyt Mila Kunis on nähty 70’s Show -sarjan lisäksi pääasiassa pienen budjetin elokuvissa. Hän tähdittää pian myös suomalaiseen Max Payne -peliin pohjautuvaa elokuvaa, jota kuvataan parhaillaan. Milan lisäksi elokuvassa nähdään muiden muassa Mark Wahlberg ja Ludacris. Elokuva saa ensi-iltansa 17. lokakuuta 2008.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.