Nicki Minaj uhkeana videokuvauksissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Nicki Minaj tunnetaan musiikkipiireissä ylenpalttisen ärsyttävästi käyttäytyvänä diivana. Nainen kuitenkin perustelee käytöstään sillä, että kaikilla leideillä on oikeus olla kettumainen. Parhaillaan hän työstää uutta musiikkivideotaan Yhdysvalloissa.

Eilen Nicki kuvattiin Los Angelesissa povekkaana ja antavassa topissa kuvaamassa Love More -nimisen kappaleensa musiikkivideota. Videolla nähdään myös Rihannan exä Chris Brown.

Nicki Minaj, oikealta nimeltään Onika Tanya Maraj, on syntynyt Trinidadissa ja Tobagossa. Hänet tunnetaan värikkäästä ja ristiriitaisesta julkisuuskuvastaan, jonka keskiössä ovat mauttomaksikin väitetty pukeutumistyyli ja suorasukaiset rap-lyriikat.