Poliisi varoittaa: Näin röyhkeästi taskuvarkaat iskevät

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Varsinkin turistien suosimilla alueilla tapahtuu usein valitettavan paljon taskuvarkauksia. Epämiellyttävät tilanteet ovat yleensä vältettävissä sillä, että pyrkii pitämään arvoesineensä vaikeasti tavoitettavissa paikossa. Aina tämä ei kuitenkaan riitä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Nyt Ison-Britannian poliisi on julkaissut videon, jolla se esittelee tapoja, joilla taskuvarkaat iskevät uhriensa kimppuun. Varsinkin junissa ja metroissa kulkevat ihmiset ovat varkaiden otollisia uhreja. YouTube-videolla esitellään esimerkiksi tilanne, jossa varas lähtee seuraamaan uhriaan.

Myös varkaiden suorittamat harhautukset ovat yleisiä. Varas tulee esimerkiksi pyyhkimään vaatteistasi jotain, jonka aikana toinen rosvo anastaa omaisuuttasi. Myös tilanne, jossa toinen varkaista harhauttaa uhria hidastelemalla, on melko yleinen. Omat arvoesineet kannattaakin pitää visusti piilossa vetoketjujen takana.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.