Joutsenta epäiltiin vakoilusta Egyptissä – osoittautui syyttömäksi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Eläimiä on käytetty sotilastarkoituksissa jo vuosikausien ajan. Yhdysvaltain hallitus on kouluttanut delfiineitä vakoojiksi, ja esimerkiksi mehiläiset voivat tunnistaa tarkan hajuaistinsa vuoksi pommeja. Hieman epäonnistuneempia ideoita olivat sen sijaan Israelin terroristeja adrenaliinin perusteella tunnistavat gerbiilit ja Neuvostoliiton pommikoirat.

Nyt Egyptissä epäilyksen alle on joutunut joutsen, joskin vakoojaksi luultu siivekäs paljastui myöhemmin syyttömäksi. Metro-lehden mukaan paikallinen mies alkoi suhtautua epäilevästi löytämäänsä joutseneen, sillä hän huomasi siihen liitetyn oudon elektronisen laitteen.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Mies vei joutsenen Qinassa sijaitsevalle poliisiasemalle. Paikallinen turvallisuuspäällikkö Mohammed Kamal vahvisti, että viranomaiset tutkivat linnun ja sen mukana olleen laitteen. Vehje paljastui kuitenkin vakoilulaitteen sijaan tavanomaiseksi villieläinten seurantalaitteeksi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.