Suomessakin suuren suosion saaneen Mamma Mia! -elokuvan on nähnyt Suomessa jo 280.000 katsojaa, ja tällä hetkellä elokuva on maamme toiseksi katsotuin. Pian elokuvan fanit voivat suunnata uudelleen elokuvateattereihin, kunhan äänijänteet ovat kunnossa.
ABBA-yhtyeen hittikappaleisiin perustuvaa elokuvaa pääsee nimittäin pian laulamaan mukana elokuvateattereissa, kun elokuvasta julkaistaan 17. lokakuuta sing-a-long -versio Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Suomessa ei ole aiemmin vastaavia versioita nähty.
Elokuvan näytöksistä onkin muodostumassa jättimäisiä karaoke-tapahtumia, sillä laulukohtaukset on tekstitetty karaokevideoiden tyyliin. Elokuvan muu teksti on kuitenkin tekstitetty normaalisti suomeksi ja ruotsiksi. Monet elokuvan kappaleista ovat olleet suosittuja karaokekappaleita. Leffassa kuullaan muiden muassa hitit Dancing Queen, SOS, Mamma Mia, Super Trouper ja Gimme, Gimme, Gimme.
Lue Mamma Mia! -elokuvan arvostelu tästä. Leffan ensi-iltajuhlista on tulossa kuva-artikkeli seuraavaan Stara-aikakauslehteen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.