Showpainija Hulk Hoganin poika Nick Bollea istuu parhaillaan vankilassa vakavasta vammantuottamuksesta. Viime vuoden elokuussa aiheuttamansa auto-onnettomuuden takia pitkää tuomiota istuva Nick pääsee kuitenkin vapaaksi ennakoitua aiemmin, 21. lokakuuta, eli kolme kuukautta etuajassa
– Vangit saavat automaattisesti lyhennyksen tuomioonsa, jos he eivät tee mitään pahaa vankilassa ja käyttäytyvät muutenkin hyvin. Se on normaali toimenpide kaikille vangeille, vankilasta kerrottiin People-lehdelle.
Nick Bollea on käyttäytynyt vankilassa hyvin ja tehnyt lisäksi töitä kaltereiden takana. Siten hän joutuu istumaan kahdeksan kuukauden tuomiostaan vain viisi kuukautta. Aikanaan hänet kuljetettiin vankilaan suoraan oikeuden istunnosta.
Lehden mukaan Nick joutuu olemaan ehdottoman vankeustuomionsa lisäksi vielä viiden vuoden ajan ehdollisessa vankeudessa ja suorittamaan 500 tuntia yhdyskuntapalvelua. Auto-onnettomuudessa hänen kyydissään ollut ystävä vammautui onnettomuudessa vakavasti ja tarvitsee hoito lopun ikäänsä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.