Ennakkosuosikiksi jo ensimmäisten koelaulujen perusteella nimetty persoonallinen Jenna-Miia Kaivosoja putosi tänään Idols-kilpailusta. Teatteriviikonloppuun saakka hienosti pärjännyt nuori laulaja oli päätökseen pettynyt.
– Olen mä vähän pettynyt. Ehkä sen tajuaa vasta huomenna oikeasti. Kyllä mä tiedän etten mä hyvin vetänyt. Oikeat ihmiset kai pääsi sitten jatkoon. Ne ovat onnistuneet ja pidän niille peukkuja, Jenna-Mia totesi.
Kuopion koelauluissa tuomarit ja televisiokatsojat valloittanut 19-vuotias Jenna-Mia ei onnistunut vakuuttamaan tuomareita toisessa pudotuksessa, joten neitokaisen Idols-ura päättyi odotettua aiemmin.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Idols tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.