Espanjan entinen pääministeri aiheutti kohun jalkapallon MM-kisoissa: ”Ranska pelaa ilman ranskalaisia!”
Elokuvat 8.2.2026, 14:50 Uusi Predator-elokuva saapuu suoratoistoon Predator-elokuvat saivat jatkoa viime vuonna Predator: Badlands -elokuvan muodossa. Marraskuussa
Viihdeuutiset 8.2.2026, 9:10 Rekikoira varasti toimittajan 360-kameran – kuvasi itsensä videolle Runsaasti otsikoissa viimme aikoina olleessa Grönlannissa tapahtui tänä talvena erikoinen
Viihdeuutiset 7.2.2026, 19:55 Peura eksyi perheen kotiin – kamera ikuisti odottamattoman tilanteen Peura eksyi vahingossa väärään paikkaan Yhdysvaltojen Floridassa helmikuun alussa. Paikalliseen
Viihdeuutiset 7.2.2026, 13:33 Maailman pisin elävä käärme löytyi – hurjan kokoinen näky Indonesian metsien kätköistä on löytynyt käärme, jolla on pituutta useamman
Elokuvat 6.2.2026, 23:50 Rakkautta ja virtahepoja sai trailerin – mukana Jenni Vartiainen ja edesmennyt Tomi Alatalo Dome Karukosken tuorein ohjaustyö Rakkautta ja virtahepoja saapuu elokuvateattereihin syyskuussa.
Viihdeuutiset 6.2.2026, 9:10 Stranger Things -animaatiosarjalle julkaistiin traileri – myös ensi-iltapäivä selvisi Stranger Things päättyi vuodenvaihteessa, mutta sarjan maailmaan palataan Netflixissä jatkossakin.
Autot 5.2.2026, 5:22 Opiskelijat kunnostavat autoja – ja lahjoittavat ne yksinhuoltajaäideille Yhdysvaltojen Virginiassa on toteutettu jo pitkään hanketta, jossa teini-ikäiset autotekniikan
Viihdeuutiset 4.2.2026, 8:06 Zara Larsson esitteli esiintymisasunsa – saivat fanit sekaisin Ruotsalaispoppari Zara Larsson esiintyi syyskuun lopulle saakka Tate McRaen Miss
Digi 4.2.2026, 7:40 Muistatko Commodore 64 -tietokoneen? Nyt se teki paluun Commodore 64 oli 1980-luvulla ja 90-luvullakin suosittu kotitietokone lukuisissa maissa,
Viihdeuutiset 3.2.2026, 8:02 Erikoinen moka Grammy-gaalassa: Cher julisti voittajaksi 20 vuotta sitten kuolleen Popikoni Cher aiheutti hämmennystä Grammy-gaalassa Los Angelesissa sunnuntai-iltana. Cher julisti
Uutiset 2.2.2026, 11:09 Luksusristeilijä Scenic Eclipse II jumissa Etelämantereella Australialainen risteilyalus Scenic Eclipse II joutui pulaan tammikuun puolivälin tienoilla.
Uutiset 1.2.2026, 9:30 Naapurit pelastivat jäihin pudonneen neuvokkaalla keinolla Hengenvaaraan joutunut mies pelastettiin taannoin naapureiden toimesta Yhdysvaltojen Wisconsinissa. Kekseliäät
Viihdeuutiset 1.2.2026, 7:03 Kendall Jenner nauttii ratsastuksesta – kilpailee salanimellä Maailman tunnetuimpiin malleihin kuuluva Kendall Jenner on tunnettu myös realityohjelmasta.
Koti & Asuminen Viihdeuutiset 31.1.2026, 19:02 Marttojen vinkit WC-pöntön pesuun – näin teet sen oikein Vessan peseminen on monissa kotitalouksissa asia, jota ei kovin mielellään
Viihdeuutiset 29.1.2026, 21:00 Hengenvaarallisesti lihava -sarjan Charity Pierce kuoli 50-vuotiaana Hengenvaarallisesti lihava -sarjassa mukana ollut realitytähti Charity Pierce on kuollut
Viihdeuutiset 28.1.2026, 23:45 Jeremy Allen White avautui Bruce Springsteen -roolista: ”Paineet olivat valtavat” Tänä vuonna ilmestynyt Springsteen: Deliver Me from Nowhere kertoo muusikko