Tutkimus: Yksipuolinen ruokavalio alentaa lapsen älykkyyttä

Ruoka Terveys · Terhi Piiroinen

Ihminen on kehittynyt apinasta älykkääksi yksilöksi opittuaan hankkimaan ja valmistamaan monipuolisempia ruokia. Tutkijat ovat osoittaneet jo eläinmaailmasta sen, että ruokavalio on yksinään selittänyt kädellisten älykkyyden määrän. Ne lajit, jotka syövät monipuolisemmin, ovat keskimäärin yksipuolista ruokavaliota syöviä lajeja älykkäämpiä.

Luulisi olevan itsestään selvää, että ruokavalion monipuolisuus on yksi tärkein aivojen kasvuenergian lähde. Kaikki vanhemmat eivät kuitenkaan ajattele tällä tavalla, ja saattavat huonoilla kokkaustaidoillaan aiheuttaa jopa lapsensa älyllisen taantumisen. Roskaruoka on vaarallisin ja merkittävin tyhmyyden aiheuttaja, Journal of Child Psychology and Psychiatry -julkaisu uutisoi.

Puolivalmisteet ja rasvaiset ruoat ehkäisevät lapsen kognitiivisen toimintakyvyn kehittymistä. Kolme vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui 602 lasta, jotka olivat kokeen alkaessa 14-vuotiaita. Osa heistä nautti terveellistä ruokavaliota, kun loput söivät oikeastaan pelkkää uppopaistettua ja prosessoitua noutoruokaa.

Säännöllisesti hedelmiä ja vihanneksia nauttineet lapset suoriutuivat 17-vuotiaana suoritetuista älykkyystesteistä huomattavasti valmismössöjä syöneitä paremmin. Tutkimuksessa ei kuitenkaan tehty johtopäätöstä, että lasten tulisi syödä ainoastaan vihreää ruokaa, sillä edelleen ruokavalion monipuolisuus on tärkein elementti älykkyyden kehittymisessä. Tutkiijaryhmän mukaan toisinaan nautittu lihapiirakka tai kinkkupitsa tee ihmistä tyhmäksi – etenkään, jos ne on valmistettu omassa keittiössä ja tuoreista raaka-aineista.

Kerroimme äskettäin, että heikko ruokavalio vaikuttaa vakavasti myös opiskelijoiden menestymiseen ja keskittymiseen. Lisäksi rasvaisella ruoalla on todistettu olevan yhteyksiä hajuaistin heikkenemisen kanssa. Voin korvikkeita kannattaa myös käyttää varoen. Erilaisissa voita korvaavissa tuotteissa on nimittäin etiketin väitteistä huolimatta usein runsaasti suolaa ja transrasvoja. Kannattaakin käyttää kohtuudella aitoa ja rehtiä voita, josta saa esimerkiksi hyödyllisiä Omega-3 -rasvahappoja ja B12-vitamiinia.

Ruokavalion yksipuolisuus saa ihmiset usein syömään vitamiineja pillereinä tai lisäravinteita esimerkiksi erikoistuotteiden muodossa. Vitamiinivalmistemarkkinoilla liikkuu isoja rahoja niiden suosion takia. Tutkijat ovat kuitenkin saaneet selville, että lisäravinnetuotteet saattavat olla elimistölle erittäin haitallista. Esimerkiksi ekstramäärän D-vitamiinia sisältävät maidot eivät pysty korvaamaan kalasta saatuja aitoja ja elimistölle sekä älykkyydelle tärkeitä ravintoaineita.