Elefantti tappoi sen ampumista yrittäneen salametsästäjän

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tällä viikolla kuinka eräs amerikkalainen naissotilas lopetti sotilasuransa ja siirtyi Afrikkaan metsästämään salametsästäjiä. Siellä salametsästäjät voivat siis saada ansionsa mukaan. Niin kävi tosin äskettäin myös miehelle, joka kuoli elefantin tallomana.

Salametsästäjä Ian ”Gibbo” Gibson oli jäljestämässä suurriistaa niiden metsästyksestä maksaneen amerikkalaisen turistin kanssa. Metsästysretki jäi kuitenkin miehen viimeiseksi. Gibson johti salametsästäjien joukkoa Zimbabwessa Zambezin laakson alueella, kun he huomasivat leijonan jälkiä, joita lähtivät seuraamaan Telegraph-lehti uutisoi.

Jäljittäminen päättyi kuitenkin, kun ryhmä kohtasi nuoren elefantin. Eläin juoksi ensin pakoon noin 50-100 metrin matkan, kunnes se kääntyi ympäri, palasi ja tappoi Gibsonin tallomalla tämän jalkoihinsa. Lehtitietojen mukaan Gibson ehti ampua elefanttia kerran, mutta mahdollisesta osumasta ei ole tietoa. Miehen työnantajana toiminut Safari Classics vahvisti kuolemantapauksen verkkosivuillaan. Gibsonin Robert-niminen apuri ja amerikkalaisturisti selvisivät hengissä.

PÄIVITYS ARTIKKELIIN

Toimitus haluaa vielä perustella artikkelin terminologiaa. Ian Gibson työskenteli siis yritykselle, joka järjestää maksaville asiakkaille metsästysretkiä. Toisin sanoen näillä retkillä turistit saavat ampua maksua vastaan luonnonvaraista suurriistaa.

Artikkelissa kirjoitetaan ”salametsästäjä”, koska toimituksen näkemyksen mukaan elefanttien, leijonien tai kirahvien tappaminen rahasta on salametsästystä, vaikka se sattuisi tapahtumaan paikallisten lakien sallimissa rajoissa. Esimerkiksi Yhdysvallat kielsi viime vuonna kokonaan tällaisilta retkiltä saatujen ”matkamuistojen” maahantuonnin.

Toimitus pahoittelee mikäli artikkelista on syntynyt lukijoille väärä vaikutelma.

Samanlainen asiakas safariyritykselle oli taannoin muun muassa cheerleader Kendall Jones, jonka kuvat tappamiensa leijonan, sarvikuonon, elefantin, virtahevon ja leopardin kanssa aiheuttivat valtavaa nettiraivoa ja Facebook joutui lopulta poistamaan kuvat palvelustaan.

Samanlainen asiakas safariyritykselle oli myös aiemmin tällä viikolla nettiraivon nostattanut nainen, joka esitteli ylpeänä ampumaansa kirahvia nettikuvassa. Muun muassa Koomikko Ricky Gervaisin jakamassa kuvassa hän onnitteli naista, joka onnistui ampumaan kiväärillä nelimetrisen kirahvin.