Toto konsertoi kesällä Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman legendaarisimpiin lukeutuva rock-yhtye Toto saapuu konsertoimaan Suomeen ensi kesänä. Yhtye esiintyy Oulun pesäpallostadionilla perjantaina 17. elokuuta ja Tampereen Ratinassa lauantaina 18. elokuuta 2007.

Suomen konsertti on osa Falling In Between -kiertuetta, joka käynnistyi viime perjantaina Dubaista. Suomi on tällä hetkellä kiertueen viimeinen vahvistettu keikka, ja ennen sitä yhtye nähdään heinä-elokuussa myös Islannissa, Tanskassa ja Norjassa.

Toto on julkaissut menestyksekkäällä urallaan livelevyt mukaanlukien 16 albumia. Vuonna 1977 Yhdysvalloissa perustetun yhtyeen klassikkohittejä ovat esimerkiksi Hold The Line, Africa ja Stop Loving You.

Yhtyeen nykyisessä kokoonpanossa ovat mukana kitaristi Steve Lukather, alkuperäinen laulaja Bobby Kimball, rumpali Simon Phillips ja viime vuoden Grammy -ehdokas, kosketinsoittaja Greg Phillinganes. Mike Porcaron korvaa tällä kiertueella todellinen legenda Leland Sklar, joka on soittanut esimerkiksi Phil Collinsin kanssa.

Toton lämmittelijänä nähdään suomipopin legendoihin lukeutuva Nylon Beat, joka tekee näyttävän paluunsa vuosien tauon jälkeen.

Kyseessä on luultavasti vuoden merkittävin kevyen rockin ja popin jättikonsertti, vaikka Suomessa vierailevat tänä vuonna myös muiden muassa Genesis ja George Michael. Tähän mennessä Tampereen Ratinassa on järjestetty vain yksi stadionkonsertti, kun pari vuotta sitten Eppu Normaali veti stadionille huimat 30.000 katsojaa.

Lisätietoja konsertista www.totostadionilla.fi