Tokio Hotel kopioi The Rasmuksen hittiä? Vertaa itse!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen Helsingissä esiintynyt saksalainen Tokio Hotel -yhtye on aiheuttanut fanien ja musiikkiammattilaisten keskuudessa hämminkiä Spring Nicht -kappaleellaan.

Kuluvan vuoden helmikuussa julkaistulta Zimmer 483 -albumilta löytyvä kappale kuulostaa nimittäin hyvin samalta kuin kolme vuotta aikaisemmin julkaistu suomalaisen The Rasmus -yhtyeen Not Like The Other Girls -kappale, joka löytyi yhtyeen Dead Letter -albumilta.

Molempien kappaleiden hallitsevana elementtinä kuultava kitarariffi on lähes identtinen ja kertosäkeistöissäkin on yhteneväisyyksiä. Tokio Hotel on julkaissut kappaleestaan myös englanninkielisen version nimellä Don’t Jump.

Voit verrata kappaleita myös itse. The Rasmuksen kappale löytyy tästä ja Tokio Hotel -yhtyeen kappaleet tästä ja tästä. Valmis vertailu kappaleiden välillä löytyy puolestaan tästä.