BB-talon asukkaat masentuivat Timon lähdöstä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa koettiin tänään varsinainen jymy-yllätys, kun Timo häädettiin kilpailusta. Seinäjokelaisen lähtö sai asukkaissa aikaan suuremman reaktion kuin kenenkään muun häätö tähän mennessä.

Talossa itkettiin pitkään Timon jätettyä muut taakseen, ja tunnelma on todella masentunut. Asukkaat saivat tietää vasta hetkeä ennen tulosten julkistamista, että Timo ja Kadi olivat äänestyksessä. Tieto oli yllättävä, mutta Timon poistuminen tuli vielä suurempana shokkina asukkaille.

– Ei ole tämän paskempaa fiilistä vähään aikaan ollut, Sauli totesi.

– En olisi kyllä koskaan luullut että se lähtee täältä, yllätyskäännettä ihmetellyt Tiina päivitteli.

– Mä tykkäsin kun se oli niin sanavalmis aina. Se ei koskaan jäänyt sanattomaksi, Farbod muisteli.

– Ketä mä nyt kiusaan?, Niko puolestaan mietti.

Koskaan aikaiemmin tällä tuotantokaudella ei ole talossa ollut yhtä hiljaista. Asukkaat istuvat ajatuksissaan minuuttikaupalla hiljaisuuden vallitessa. Isoveli yritti piristää asukkaita tarjoamalla heille kaksi pulloa kuohuviiniä, mutta juhlajuoma ei onnistunut parantamaan tunnelmaa.

– Ei paljon skumppa nyt maistu, Farbod kiteytti tunnelman.