Janelta sinkku ja keikkoja

Viihdeuutiset · Stara.fi


Popstars2 -kilpailun toinen yhtye Jane on nousemassa vihdoin Indxin varjosta. Jos nyt jotain varjoa on päässyt vielä edes syntymään…

Jane julkaisee seuraavan singlensä Perhonen helmikuussa. Kappale on toinen sinkkulohkaisu maaliskuussa ilmestyvältä albumilta. Kappaleen tyylinä on levy-yhtiön mukaan ”rytmipop”, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Yhtyeen ensimmäinen single Valvon nousi julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan ykköseksi, ja se on pysynyt kärkikahinoissa mukana siitä saakka.

Indxin kanssa suunnitellut Tampereen ja Hämeenlinnan keikat kaatuivat lippujen huonoon kysyntään, mutta nyt Jane on vihdoin lähtemässä myös keikoille. Yhtyeen ensimmäinen ns. tavallinen keikka on 26. tammikuuta Porissa. Tyttöjen keikkakalenteri näyttää tältä:

26.1.2005 Pori, Promedadikeskus
27.1.2005 Huittinen, Huhkolinna
5.2.2005 Jyväskylä, Paviljonki
6.2.2005 Lahti, Sibeliustalo
17.2.2005 Savonlinna, Savonlinna-Sali

Uusimmat