Polly tuli kuvioihin

DVD · Stara.fi

Perhe on pahin ja Zoolander -leffojen jalanjäkiä seuraa tuore Polly tuli kuvioihin. Kaikki kolme elokuvaa ovat ohjaaja John Hamburgin käsialaa, ja kaikissa on pääosassa Ben Stiller. Polly tuli kuvioihin -leffa kulkeekin lähes samoilla raiteilla kuin edeltäjänsä.

Kun riskejä karttavan Reuben Fefferin (Ben Stiller) tuore morsian lähtee häämatkalla sukellusopettajan matkaan, suistuu Reubenin elämä radaltaan. Sydänsurujen jälkimainingeissa hän tapaa seikkailunhaluisen lapsuudenystävänsä Pollyn (Jennifer Aniston), joka vie Reubenin mukanaan mausteisen ruoan ja salsatanssin maailmaan.

Onnistuuko kontrollifriikki Reuben todella muuttumaan ja avaamaan elämänsä ja sydämensä haasteista suurimmalle, eli rakkaudelle?

Leffa on ihan leppoisaa katseltavaa, mutta ei kuitenkaan ihan vastannut ennakko-odotuksia. Juoni on edeltäjiä laimeampi, eikä hervottomia naurukohtauksiakaan tullut yhtä paljon. Myötähäpeää ja vessahuumoria silti riittää parinkin elokuvan verran.

Sivuosassa nähdään pullea fretti, jonka ”rooli” ei kuitenkaan vastaa oikean fretin elämää. Se on kuitenkin sivuseikka, sillä elokuvan tarkoitus on viihdyttää, ei etsiä virheitä… Tässä on kelpo raina vaikkapa sunnuntai-illan ratoksi.

Ohjaus: John Hamburg



Ekstrat: Ohjaajan kommentit, Rodolfo Hollywoodissa, poisleikattuja kohtauksia, parhaat mokaukset, näin tehtiin ”Polly tuli kuvioihin”, elokuvateatteritraileri, ohjaajan kommentit



Kesto: 1 h 26 min



Ikäraja: 7 vuotta

Pisteet 3/5