Michael Jackson jälleen tyhmin julkkis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parasta aikaa oikeustaistelua käyvä megatähti Michael Jackson on valittu jo kolmannen kerran Yhdysvaltain tyhmimmäksi julkkikseksi, kertoo Discopress. Tämä on aikamoinen saavutus maassa, jossa isojakin julkkiksia on satoja.

Jacko sai eniten ääniä pr-guru Jeff Bargesin tekemässä kyselytutkimuksessa. Tarkempaa tietoa kyselyn otannasta ja toimintatavasta Stara.fi ei ole vielä saanut.

Toiseksi tyhmin tutkimuksen mukaan on hieman yllättäen Scott Peterson, joka oli muutama kuukausi sitten kovasti otsikoissa tapettuaan vaimonsa ja syntymättömän lapsensa. Mies sai kuolemantuomion, eikä katunut tekoaan oikeudessa.

Megatähti Martha Stewart sijoittui odotetusti kärkisijoille, eli tällä kertaa kolmanneksi. Hän istui juuri muutaman kuukauden vankilassa jäätyään kiinni mm. sisäpiirikaupoista. Stewart lienee jo palannut mediaimperiuminsa johtoon.