Ella ja Aleksi : Lenni Lokinpoikanen

Albumit · Stara.fi

Loppuvuoden puhutuin lastenlaulu on ollut Ellan ja Aleksin muodostaman duon MC Koppakuoriainen. Nelivuotias kaksikko on soinut paljon myös radioaalloilla ja jopa discojen tanssilattioilla. Lastenlaulut eivät usein soi näillä foorumeilla ja se kertookin jo paljon kyseisestä kappaleesta.

Kysessä on puoliärsyttävä renkutus, joka muuttuu nopeasti hyväksi biisiksi sen positiivisuuden ja koomisuuden ansiosta. MC Koppakuoriainen on todellinen hitti, jota tullaan hoilaamaan vielä pitkälle ensi vuoteen. Duon tuore Lenni Lokinpoikanen -albumi sisältää myös muita kelpo viisuja, eli se ei jää yhden hitin levyksi.

Egotripistä tuttu Sampo Haapaniemi ja Teleksin Markus Koistinen ovat loihtineet levyllisen leppoisia lastenlauluja, joista sekä lyriikat että soundit ovat kohdallaan. Erityisesti Suomenlahti on jo koskettavampaa tavaraa. Hauska fiilis on myös levyn nimikkokappaleessa ja oikeastaan kaikissa levyn biiseissä.

Tämän levyn voi ostaa huoletta, vaikka perheessä ei olisikaan alle kouluikäisiä popparin alkuja.

Pisteet 4/5