Idols-kisaajia haetaan taas

Viihdeuutiset Toimittaja:


Kansainvälinen Idols-ohjelma lähtee Suomessa pian toiselle kierrokselleen, vaikka samaan sarjaan kuuluva Popstars -formaatti sai toisella tuotantokaudellaan ns. kylmää vettä niskaansa. Idols-kilpailun esikarsinnat järjestetään elokuussa Tampereella, Turussa, Oulussa ja Helsingissä.

Tähdeksi haluavat 16 – 30-vuotiaat laulajat voivat ilmoittautua esikarsintoihin ohjelman verkkosivustolla 1. heinäkuuta mennessä. Kilpailun voittajalle on jälleen luvassa levytyssopimus. Myös muilla kilpailussa menestyneillä on hyvät mahdollisuudet saada levytyssopimus.

Suomen ensimmäisen Idols-kilpailun voitti Hanna Pakarinen, joka äänestettiin keväällä Stara.fi:n järjestämässä äänestyksessä Miss Popiksi, eli Suomen kauneimmaksi poppariksi. Toiseksi Idols-kisassa sijoittui Jani Wickholm ja kolmanneksi Antti Tuisku.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.