Coldplay ennätysvauhdissa


Coldplay -yhtyeen tuore X&Y -pitkäsoitto nousi julkaisuviikollaan peräti 22 maan listaykköseksi. Esimerkiksi Iso-Britanniassa levyä myytiin ensimmäisellä viikolla 464.471 kappaletta, mikä ei kuitenkaan riittänyt kaikkien aikojen ennätykseen, johon olisi ollut matkaa vielä reilusti yli 200.000 levyn verran.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Julkaisuviikon ennätystä pitää hallussaan suvereenisti Oasis-yhtye, jonka Be Here Now -levyä myytiin ensimmäisellä viikollaan huimat 700.000 kappaletta. Yhdysvalloissa Coldplayn uutuutta myytiin julkaisuviikolla 737.294 kappaletta, mikä on vuoden toiseksi suurin julkaisuviikon myynti. Ensimmäisellä sijalla on 50 Centin Massacre -albumi.

Maailmaanlaajuisesti albumia on myyty ensimmäisen viikon jälkeen yli 5 miljoonaa kappaletta. Suomen listasijoitus selviää ensi viikonloppuna.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.