Provinssirock alkoi Seinäjoella

Viihdeuutiset · Stara.fi





Seinäjoella järjetettävä Provinssirock alkoi eilen perjantaina. Kolmipäiväinen festivaali kestää siis sunnuntaihin saakka. Tapahtuman aloitti upeasti kotimaan kuuma tulokas Poets of the Fall. Illan sai kunnian päättää Apulanta. Illan tiukimman setin tarjoili kuitenkin Nightwish.

Viikonlopun aikana tapahtumassa nähdään runsaasti raskaamman rockin tähtikatrasta. Lavoille nousevat mm. Nine Inch Nails, Kotiteollisuus, Husky Rescue ja Maija Vilkkumaa. Tänään lauantaina päälavalla nähdään The 69 Eyes, Zen Cafe, Slipknot ja Marilyn Manson.

Tänä vuonna Provinssirock järjestetään jo 27. kerran. Ensimmäisen kerran festivaali järjestettiin Seinäjoen Törnävänsaarella vuonna 1979. Silloin esiintymässä nähtiin mm. Mikko Alatalo, Kari Peitsamo, Ratsia, Tuomari Nurmio, Popeda ja tulokasyhtye Eppu Normaali, joka tosin esiintyi nimellä Yrtti Syrjä Experience. Eput saivat palkkaa keikastaan yhteensä 19 markkaa mieheen.