Paha Maa kahmi ennätysmäärän Jussi-patsaita

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntai-iltana palkittiin jälleen kotimaisia elokuvia ja niiden tekijöitä Jussi-patsailla. Mikko Silvennoisen ja Baba Lybeckin luotsaamassa Jussi Gaalassa asetettiin järjestykseen vuoden 2005 elokuvat.

Ennakkosuosikkeja olivat Tyttö sinä olet tähti, Paha Maa, Koti-ikävä, Lupaus ja Äideistä parhain.

Eniten Benny Renwallin vuonna 1944 suunnittelemia Jussi-patsaita sai Paha Maa, joka kahmi ennätysmäiset kahdeksan Jussia. Parhaana elokuvana palkittu Paha Maa palkittiin myös parhaasta äänisuunnittelusta, leikkauksesta, ohjauksesta, käsikirjoituksesta, puvustuksesta ja lisäksi nais- ja miessivuosista.

Parhaasta miespääosasta palkittiin Eläville ja kuolleille -elokuvan Hannu-Pekka Björkman ja naispääosasta Äideistä parhain-elokuvan Maria Lundqvist.

Parhaasta musiikista palkittiin odotetusti Tyttö sinä olet tähti -elokuvan Jukka Immonen. Elokuva oli myös yleisön valinta viime vuoden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi saaden 28 prosenttia äänistä.

Klaus Härön Äideistä parhain ei päässyt ennakko-odotuksista huolimatta kisaamaan Oscar-pystistä, mutta Jussi-patsaasta se kisasi ennakkosuosikkina. Jostain syystä kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva Star Wreck : In The Pirkinning ei saanut yhtään ehdokkuutta.