Hiphop-moguli Russell Simmons erosi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hiphop-moguli Russell Simmons on eronnut mallivaimostaan Kimora Leestä. Pariskunnan perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan he ovat päättäneet erota seitsemän vuoden avioliiton jälkeen. Pariskunnalla on kaksi pientä tytärtä.

– Kimora ja minä jatkamme omistautuneita vanhempina ja hyvinä ystävinä. Tulemme jatkamaan myös yhteistyötämme yhteisissä liiketoimissamme, Simmons kertoi tiedotteessa. Heidät on yhä nähty yhdessä julkisesti, vaikka ovat asuneet erillään jo jonkin aikaa.

Simmons on Rush Communications -yrityksen johtaja, Phat Farm -vaatemerkin omistaja ja maineikkaan Def Jam -levy-yhtiön perustajajäsen. Viime aikoina hän on osallistunut aktiivisesti myös politiikkaan. Russellin pikkuveli Joseph on legendaarisen Run DMC -yhtyeen jäsen.

Kimora Lee Simmons on puolestaan Baby Phat -vaatemerkin luoja ja itsekin keskitason julkkis Yhdysvalloissa.