Katie Holmes viikon puhekieltoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tom Cruisen avopari, näyttelijä Katie Holmes, synnyttää pariskunnan ensimmäisen lapsen lähipäivinä. Synnytys tulee olemaan tiukka paikka, sillä Holmes ei saa päästää ääntäkään koko synnytyksen aikana. Lisäksi hän on luvannut olla puhumatta vastasyntyneelle peräti viikon synnytyksen jälkeen.

Nämä kummalliset säännöt ovat osa Tom Cruisen skientologi-lahkon outoja vaatimuksia. Lahkon perustajan Ron Hubbardin mukaan lapsi ei saa kuulla äitinsä ääntä viikkoon, ettei hän yhdistäisi sitä traumaattiseen synnytykseen. Ensimmäisen viikon jälkeenkin kontaktia lapseen tulee välttää.

Holmes ei itse ole ainakaan vielä lahkon jäsen, mutta on kuitenkin suostunut elämään osittain lahkon sääntöjen mukaan.

– Katie arvostaa Tomin sitoutumista skientologiaan. Hän on sitoutunut mieheensä ja haluaa synnyttää ja kasvattaa lapsen skientologien tavalla, lähde kertoi Closer -lehdelle.

Katie Holmesin käytöksestä on viime aikoina viritelty monenlaisia teorioita. Tom Cruisen tuleva vaimo on nähty erilaisissa julkisissa esiintymisissä ja televisiohaastatteluissa kovasti muuttuneena. Skeptikot ovatkin jo epäilleet hänen joutuneen skientologien tiukan painostuksen kohteeksi.