Deep Insight vaihtoi levy-yhtiötä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääkaupunkiseudulta ponnistava Deep Insight on solminut levytyssopimuksen Helsinki Music Companyn kanssa. Yhtye perustelee levy-yhtiön vaihtoa HMC:n vahvalla a&r-osaamisella, jota kunnianhimoinen bändi tarvitsee uransa eteenpäin viemiseen.

Yhtyeen uusi single julkaistaan elokuussa ja albumi on luvassa 11. lokakuuta 2006.

Vuonna 2001 perustettu Deep Insight on hyvässä nosteessa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ivory Tower -esikoisalbumista lähtien Euroopan estradit ovat olleet kiinnostuneita yhtyeestä. Kakkosalbumi Red Lights, White Lines julkaistiin Suomessa lokakuussa 2004. Levy poiki singlehitin Hurricane Season, joka meni Suomen singlelistan ykköseksi ja
pysyi listalla Top10-sinkkujen joukossa kymmenen viikkoa.

Sittemmin albumi on julkaistu useissa Euroopan maissa ja levyn sen myötä yhtye teki kahden kuukauden mittaisen Euroopan kiertueen The Rasmuksen kanssa, ja keikkaili aina Japanissa asti.

Kesän aikana yhtye keikkailee jonkin verran myös ulkomailla. Ensi lauantaina se nousee lavalle Virossa Bikefest-tapahtumassa. Heinäkuussa yhtye esiintyy myös Latviassa ja elokuussa Saksassa.

Uusimmat